Tekstit

Näytetään tunnisteella Rolex merkityt tekstit.

Kelan pääjohtajan ranteessa komea Rolex

Kuva
Viime aikoina kohun keskellä ollut Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen pysyy hyvin ajan tasalla, koska hänellä on ranteessa hieno Rolex.   Viime aikoina kohun keskellä ollut Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen pysyy hyvin ajan tasalla, koska hänellä on ranteessa hieno Rolex . Asiasta kertoi Iltalehti 16.11.2025.   Iltalehden mukaan Lehtosen kello näkyi hänen ranteessaan MTV:n haastattelussa. Asiantuntija kertoi myöhemmin, että kello on Rolex Daytona, jonka arvo on 15000-17000 euroa.   Lehtonen on ollut viime aikoina otsikoissa, kun hänen etätyötä koskevat lausuntonsa herättivät ärtymystä Kelan henkilöstön keskuudessa.   Julkisuuden henkilöt nousevat toisinaan julkisuuteen kellojensa ansiosta. Ruotsissa tiedotusvälineet ovat kertoneet prinssi Danielista, jonka ranteessa on niin ikään näkynyt Rolex Daytona. Suomessa vähävaraisten puolustajana esiintynyt entinen vasemmistoliiton kansanedustaja ja nykyinen Helsingin apulaispormestari Paavo Arhin...

Prinssi Danielin Rolex jälleen otsikoissa

Kuva
Kyseinen kello on Rolex Daytona, jonka hinta oli aikoinaan noin 300 000 kruunua, noin 26 000 euroa.   Ruotsin prinssi Danielin rannekello nousi puheenaiheeksi hänen ostettuaan sen vuonna 2016, ja nyt se on noussut jälleen otsikoihin.   Kyseinen kello on Rolex Daytona , jonka hinta oli aikoinaan noin 300 000 kruunua, noin 26 000 euroa. Prinssi on pitänyt kelloa ainakin juhlatilaisuuksissa.   Nyt kellon nosti puheenaiheeksi Nyheter24 -sivusto, joka oli haastatellut aiheesta koruasiantuntija Hanna Hellbergiä. Hellbergin mielestä kello sopii prinssille hyvin, mutta kello on herättänyt myös pahennusta, koska jotkut pitävät sitä liian prameana ja kalliina.   Ruotsin prinssi Danielin rannekello nousi puheenaiheeksi hänen ostettuaan sen vuonna 2016, ja nyt se on noussut jälleen otsikoihin.    

Aku Hirviniemi avasi kelloliikkeen Helsingissä

Kuva
Hirviniemi kertoo kiinnostuneensa kelloista toimiessaan viihdealalla, kun esiintymisissä pukeutumisen lisäksi tärkeätä oli kantaa tyylikästä kelloa.     Näyttelijänä ja viihdyttäjänä tunnetuksi tullut Aku Hirviniemi on avannut kelloliikkeen Helsingin ydinkeskustassa Fredrikinkadulla. Hirviniemi kertoi uudesta urastaan Helsingin Uutisten haastattelussa 26.3.2025.   Kelloliikkeen valikoimiin kuuluu yli 60 000 euroa maksava Rolex ja lukuisia muita arvokelloja. Liikkeen kellomerkkejä ovat muun muassa Patek Philippe , Omega ja Franck Muller .   Hirviniemi kertoo kiinnostuneensa kelloista toimiessaan viihdealalla, kun esiintymisissä pukeutumisen lisäksi tärkeätä oli kantaa tyylikästä kelloa.   Kelloliikkeen taustalla on Helsingin Kello ja Kulta Oy, josta Aku Hirviniemen Donald Moosecape Oy omistaa osan. Toinen omistaja on Capital Kiwas Oy. Yrityksessä toimii alihankkijoina kelloalan ammattilaisia. ...

Kelloharrastajan sielunelämää -tv-vinkki

Kuva
Ohjelmassa haastatellaan intohimoisia kelloharrastajia, tutustutaan hienoihin rannekelloihin ja vieraillaan muun muassa kellohuutokaupassa, joka tosin koronaepidemian oloissa järjestetään verkossa. Kuva: Yle   Jokaiselle hienoista kelloista kiinnostuneille voi suositella Ylen kanavilla keväällä 2021 esitettyä tanskalaista dokumenttiohjelmaa Rakastamme kalliita kelloja .   Ohjelmassa haastatellaan intohimoisia kelloharrastajia, tutustutaan hienoihin rannekelloihin ja vieraillaan muun muassa kelloharrastajien tapaamisessa ja kellohuutokaupassa, joka tosin koronaepidemian oloissa järjestetään verkossa. Ohjelmassa vilisee arvokkaita kellomerkkejä kuten Omega ja Rolex.   Ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa toistaiseksi.