Tekstit

Näytetään tunnisteella pr merkityt tekstit.

Vuosi käyntiin Rolexin tahdissa

Kuva
Uudenvuodenkonsertilla on jo pitkät, yli 80-vuotiset perinteet, ja Rolexin näkyminen konsertin yhteydessä alkaa sekin olla jo pitkäaikainen perinne.   Vuosi käynnistyi jälleen Rolexin tahdissa, kun kellomerkin logo esiintyi näyttävästi Wienin filharmoonikkojen perinteisessä uudenvuoden konsertissa 1.1.2026.   Ylen lähettämän konsertin seuraaminen on minulle ja varmasti monelle muulle suomalaiselle ja eurooppalaiselle tv-katsojalle vakiintunut perinne uudenvuodenpäivänä, joten konsertti tarjoaa Rolexille laajan näkyvyyden edustavassa mediaympäristössä.   Wienin filharmonikkoja joht i tällä kertaa kapellimestari Yannick Nézet-Seguin. Uudenvuodenkonsertilla on jo pitkät, yli 80-vuotiset perinteet, ja Rolexin näkyminen konsertin yhteydessä alkaa sekin olla jo pitkäaikainen perinne. Rolex on ollut Wienin filharmoonikkojen pääyhteistyökumppani jo vuodesta 2008 ja uudenvuodenkonsertissa kellomerkki on näkynyt tammikuusta 200...

Rolex loisti jälleen Wienin Strauss-konsertissa

Kuva
Rolex on ollut Wienin filharmoonikkojen pääyhteistyökumppani jo vuodesta 2008 ja uudenvuodenkonserteissa kellomerkki on näkynyt tammikuusta 2009. Kuva: pysäytyskuva televisiosta 1.1.2025   Rolex -kellomerkki oli näkyvästi esillä Wienistä televisioidussa perinteisessä uudenvuoden Strauss-konsertissa 1.1.2025.   Uudenvuodenkonsertilla on jo pitkät, 80-vuotiset perinteet, ja Rolexin näkyminen konsertin yhteydessä alkaa sekin olla jo pitkäaikainen perinne. Rolex on ollut Wienin filharmoonikkojen pääyhteistyökumppani jo vuodesta 2008 ja uudenvuodenkonsertissa kellomerkki on näkynyt tammikuusta 2009.   Rolex näkyy myös useissa muissa orkesterin konserteissa. Yhteistyö huippuorkesterin kanssa tarjoaa arvokkaalle kellomerkille arvoisensa puitteet. Useaan maahan televisioidulla uudenvuodenkonsertilla arvioidaan olevan jopa sata miljoonaa katsojaa.   Uudenvuoden Strauss-konsertin seuraaminen kuuluu myös minun jokavuotis...

Hublot näkyy EM-jalkapallossa

Kuva
Hublotin näkyminen ei ole sattumaa, koska kellomerkki on ollut vuodesta 2006 lähtien kansainvälisten jalkapallo-organisaatioiden virallinen yhteistyökumppani.   Sveitsiläinen kellovalmistaja Hublot on näkyvästi esillä jälleen jalkapallon arvoturnauksessa, Saksassa kesäkuussa 2024 pelattavassa EM-turnauksessa .   Hublotin näkyminen ei ole sattumaa, koska kellomerkki on ollut vuodesta 2006 lähtien kansainvälisten jalkapallo-organisaatioiden virallinen yhteistyökumppani.   - Jalkapallo, tai Soccer, kuten se tunnetaan Yhdysvalloissa, on maailmanlaajuinen urheilulaji ja universaali kieli. Vuodesta 2006 lähtien Hublot on ollut ensimmäinen hieno kellomerkki, joka on liittynyt lajiin. Kumppanuutta vahvistaa sitkeyden, tekniikan, kilpailun ja huippuosaamisen tavoittelun yksimielinen henki. Siitä lähtien Hublot on jakanut voittojen tunteet joukkueiden ja yleisön kanssa jokaisessa tärkeässä kilpailussa FIFA:n ja UEFA:n rinnalla arv...

Lindroos yhteistyöhön vauhtilaskija Elian Lehdon kanssa

Kuva
Elian Lehdon u ran paras sijoitus toistaiseksi on 11. sija maailmancupissa, joka tuli cupin arvostetuimmassa ja armottomimmassa kisarinteessä, kuningas Kitzbühelissä.   Kello- ja koruliike Lindroos on mukana tukemassa suomalaisen alppihiihdon vauhtilajien uutta taiturimaista huimapäätä, Elian Lehtoa .   Lehto keskittyy syöksylaskuun ja supersuurpujotteluun. Jälki on ollut tällä kaudella huimaa nousua tai paremminkin laskua kohti maailman kirkkaimpien alppinistien kirkkainta kärkeä. Uran paras sijoitus toistaiseksi on 11. sija maailmancupissa, joka tuli cupin arvostetuimmassa ja armottomimmassa kisarinteessä, kuningas Kitzbühelissä tammikuussa 2024 . Se on myös historian paras suomalaisen miehen sijoitus syöksylaskun maailmancupissa.   Lähde: Lindroos

Rolex loisti jälleen Wienin uudenvuodenkonsertissa

Kuva
Kellomerkki Rolex oli tänäkin vuonna 2022 näkyvästi esillä Wienin filharmoonikkojen uudenvuodenpäivän konsertin tukijana. Kuva: Rolex   Monelle suomalaisellekin rakas perinne on katsoa televisiosta Wienin filharmoonikkojen jokavuotista uudenvuodenpäivän konserttia. Kellomerkki Rolex oli tälläkin kertaa 1.1.2022 näkyvästi esillä konsertin tukijana.   Arvokellojen valmistaja Rolex on merkittävä tukija useissa kansainvälisissä kulttuuri- ja taidealan tapahtumissa. Lisäksi merkki näkyy monissa urheilukilpailuissa, muun muassa tenniksessä.