Tekstit

Näytetään tunnisteella kello merkityt tekstit.

Ronaldolla valtava arvokellojen kokoelma

Kuva
Ronaldo on tehnyt pitkään yhteistyötä brändilähettiläänä kelloyhtiö Jacob & Co:n kanssa, jonka perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Jacob Arabo kuvassa vasemmalla. Kuva: Jacob & Co   Portugalilaisella huippujalkapalloilijalla Cristiano Ronaldolla on vuonna 2026 valtava kellokokoelma, johon kuuluu 54 kelloa, joiden yhteisarvo on noin 16,8 miljoonaa dollaria.   Ronaldon kellolaatikko on täynnä ainutlaatuisia, yksinomaan hänelle valmistettuja kelloja. Ronaldo suosii timanttikoruja ja monimutkaisia mekaanisia toimintoja, ja hän yhdistelee klassisia, arvokkaita luksuskelloja timanteilla koristeltuihin malleihin. Ronaldo on tehnyt pitkään yhteistyötä kelloyhtiö Jacob & Co :n kanssa. Lisäksi hänen kokoelmiinsa kuuluu Rolexin , Franck Mullerin , Hublotin , RM:n ja muiden valmistajien räätälöity jä , timanteilla koristeltu ja malle ja .  

Vuosi käyntiin Rolexin tahdissa

Kuva
Uudenvuodenkonsertilla on jo pitkät, yli 80-vuotiset perinteet, ja Rolexin näkyminen konsertin yhteydessä alkaa sekin olla jo pitkäaikainen perinne.   Vuosi käynnistyi jälleen Rolexin tahdissa, kun kellomerkin logo esiintyi näyttävästi Wienin filharmoonikkojen perinteisessä uudenvuoden konsertissa 1.1.2026.   Ylen lähettämän konsertin seuraaminen on minulle ja varmasti monelle muulle suomalaiselle ja eurooppalaiselle tv-katsojalle vakiintunut perinne uudenvuodenpäivänä, joten konsertti tarjoaa Rolexille laajan näkyvyyden edustavassa mediaympäristössä.   Wienin filharmonikkoja joht i tällä kertaa kapellimestari Yannick Nézet-Seguin. Uudenvuodenkonsertilla on jo pitkät, yli 80-vuotiset perinteet, ja Rolexin näkyminen konsertin yhteydessä alkaa sekin olla jo pitkäaikainen perinne. Rolex on ollut Wienin filharmoonikkojen pääyhteistyökumppani jo vuodesta 2008 ja uudenvuodenkonsertissa kellomerkki on näkynyt tammikuusta 200...

Kelan pääjohtajan ranteessa komea Rolex

Kuva
Viime aikoina kohun keskellä ollut Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen pysyy hyvin ajan tasalla, koska hänellä on ranteessa hieno Rolex.   Viime aikoina kohun keskellä ollut Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen pysyy hyvin ajan tasalla, koska hänellä on ranteessa hieno Rolex . Asiasta kertoi Iltalehti 16.11.2025.   Iltalehden mukaan Lehtosen kello näkyi hänen ranteessaan MTV:n haastattelussa. Asiantuntija kertoi myöhemmin, että kello on Rolex Daytona, jonka arvo on 15000-17000 euroa.   Lehtonen on ollut viime aikoina otsikoissa, kun hänen etätyötä koskevat lausuntonsa herättivät ärtymystä Kelan henkilöstön keskuudessa.   Julkisuuden henkilöt nousevat toisinaan julkisuuteen kellojensa ansiosta. Ruotsissa tiedotusvälineet ovat kertoneet prinssi Danielista, jonka ranteessa on niin ikään näkynyt Rolex Daytona. Suomessa vähävaraisten puolustajana esiintynyt entinen vasemmistoliiton kansanedustaja ja nykyinen Helsingin apulaispormestari Paavo Arhin...

Kelloja siirretään jälleen taaksepäin

Kuva
Sunnuntaina 26. lokakuuta 2025 siirrämme kellot jälleen tunti taaksepäin.   Sunnuntaina 26. lokakuuta 2025 siirrämme kellot jälleen tunti taaksepäin. Se on pieni teko, mutta jokainen, joka on yrittänyt herätä maanantaiaamuna “uuden ajan” mukaan, tietää, että vaikutus ei ole pelkästään symbolinen.   Kellojen siirto herättää joka vuosi saman keskustelun: miksi tätä tehdään yhä, ja miksi keho reagoi niin voimakkaasti? Vastaus löytyy biologian ja arjen yhteentörmäyksestä. Viikkokalenteri on brutaali ja sen kanssa on ainakin vielä pakko elää.    Ihmisen rytmi ei tunne kalenteria Ihmisen sisäinen kello seuraa valoa ja pimeää, ei kalenteria. Kun siirrämme kelloa keinotekoisesti, keho ei siirry mukana samassa tahdissa ja se voi aiheuttaa jopa vakavia haittoja . Uni ei tule helpommin vain siksi, että kellotaulu näyttää uutta aikaa. Aivojen unta ja vireystilaa säätelevät hormonit reagoivat hitaasti – ja ne toimivat luonnon rytmiss...

Komissio vastasi Henrikssonille kellojen siirtelystä

Kuva
Europarlamentaarikko, Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP) on nyt saanut vastauksen Euroopan komissiolle esittämäänsä kirjalliseen kysymykseen kesä- ja talviaikaan siirtymisen lopettamisesta.   Europarlamentaarikko, Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP) on nyt saanut vastauksen Euroopan komissiolle esittämäänsä kirjalliseen kysymykseen kesä- ja talviaikaan siirtymisen lopettamisesta.   – EU:n kansalaiset ovat jo pitkään toivoneet, että toistuvasta ja tarpeettomasta kellojen siirtelystä kesä- ja talviajan välillä luovuttaisiin. Koska lainsäädäntöehdotus, jota Euroopan parlamentti tuki vuonna 2019, on ollut pysähdyksissä ministerineuvostossa useita vuosia, esitin kesäkuussa komissiolle kirjallisen kysymyksen saadakseni prosessiin uutta vauhtia. Nyt kun komissio on maininnut asian vuoden 2025 työohjelmassaan, pyysin selvitystä siitä, mitä toimenpiteitä aiotaan toteuttaa asian edistämiseksi ja...

Eduard Hallbergille alppihiihdon voittokello

Kuva
Longines Rising Ski Stars on alppihiihdon palkinto, jossa palkitaan nuori laskija, joka on parhaiten menestynyt FIS:n maailmancupin kokonaistuloksissa.   Alppihiihtäjä Eduard Hallberg voitti Longines Rising Ski Stars cupin päättyneellä maailmancup-kaudella. Hallbergille luovutettiin Longinesin palkintokello.  Longines Rising Ski Stars on alppihiihdon palkinto, jossa palkitaan nuori laskija, joka on parhaiten menestynyt FIS:n maailmancupin kokonaistuloksissa. Naisissa palkinto jaetaan alle 21-vuotiaalle ja miehissä alle 23-vuotiaalle urheilijalle. Tänä vuonna paras nuori mieslaskija oli Eduard Hallberg. Voiton kunniaksi sveitsiläinen laatukellojen valmistaja ja alppihiihdon virallinen ajanottaja Longines lahjoitti Eduard Hallbergille hänen itse valitseman Longinesin laatukellon sekä 20 000 Sveitsin frangia. Swatch Group Nordic, Longines Finlandin myyntijohtaja Katja Hatakka kertoo Hallbergin valinneen kellon, joita on tehty raja...

Citizen näkyy taitoluistelussa

Kuva
Citizen on ollut ISU:n yhteistyökumppanina kansainvälisissä huipputurnauksissa vuodesta 1982.   Citizen -kellomerkin mainos on näkynyt viime päivinä monissa suomalaisissakin tv-kotikatsomoissa, kun Tallinnassa on meneillään taitoluistelun EM-kisat. Citizen sopi viime syksynä pitkäaikaisen yhteistyön jatkamisesta kansainvälisen taitoluisteluliiton ISU:n kanssa, ja sopimuksen perusteella kellomerkin nimi näkyy Tallinnassakin kaukalon laidalla.   Citizen on ollut ISU:n yhteistyökumppanina kansainvälisissä huipputurnauksissa peräti 42 vuoden ajan.

F1-legenda Schumacherin kellot myytiin 4,1 miljoonalla eurolla

Kuva
F1-mestari Michael Schumacherin kelloja myytiin huutokaupassa yhteensä 4,1 miljoonalla eurolla.   Formula 1 -historian menestyneimpiin kuljettajiin kuuluvan Michael Schumacherin yksityiskokoelmasta peräisin oleva t kahdeksan kelloa myytiin vajaalla 4 miljoonalla Sveitsin frangilla (4,4 miljoonaa dollaria / 4,1 miljoonaa euroa). Asiasta kertoi kellohuutokaupan järjestänyt Christies -huutokauppayhtiö.   F.P. Journe Vagabondage, jonka Jean Todt antoi Michael Schumacherille hänen seitsemästä F1-maailmanmestaruudestaan, myytiin yli 1,5 miljoonalla eurolla. Michael Schumacherin kelloja oli mukana Genevessä järjestetyssä Rare Watches -huutokaupassa, jossa myytiin 164 aikakonetta.   Remi Guillemin, Head of Watches EMEA and Americas, kommentoi: ” Nämä tulokset osoittavat kansainvälisten keräilijöiden intohimon poikkeuksellisia kelloja kohtaan. Kiitämme vilpittömästi lähettäjiämme sekä Schumacherin perhettä, joka uskoi meille Mi...