Sveitsi on yhä kellojen kehto
 | ||||||
|
Ranskalaisen Robert Greubelin ja englantilaisen Stephen Forseyn hieman yli kymmenen vuotta sitten perustama yritys valmistaa vuosittain vain sata Greubel Forsey -kelloa, joista halvin malli maksaa yli 200 000 euroa.
Älypuhelin on jo kauan sitten korvannut rannekellon ajannäyttäjänä. Siitä huolimatta Sveitsin kelloteollisuudella menee erittäin hyvin. Toimittajamme teki tutkimusta käsintehdystä tuotteesta, jota emme oikeastaan enää tarvitse.
”Tämä koneisto ei läpäise testiä”, ilmoittaa laboratoriotakkiin pukeutunut nainen. Hänen edessään olevalla näytöllä näkyy punaisella korostettu kenttä. Keskimäärin vain hieman yli viisi prosenttia testaukseen annetuista kellokoneistoista hylätään virallisessa kronometritestauksessa. Kameroilla, jotka voivat tallentaa käsien tarkat asennot lähes välittömästi, on näköpiirissään jo seuraavat koneistot. Tällä kertaa näytölle näkyy vain vihreää: tässä erässä ei ole ongelmia.
Vierailupäivänäni lähellä Ranskan rajaa sijaitsevassa Le Loclen pikkukaupungissa testataan 39 350 kellokoneiston tarkkuutta. Kaupungista löytyy yksi virallisia testejä suorittavan COSC:n (Contrôle Officiel Suisse des Chronomètres) kolmesta laboratoriosta. Testausprosessi kestää 15 päivää. ”Tarkistamme koneiston käynnin päivittäin vertaamalla sitä kolmen atomikellon antamiin arvoihin”, selittää johtaja Andreas Wyss.
Testin läpäissyt koneisto saa erittäin arvostetun COSC-sertifikaatin, jonka antamalla oikeudella sitä saa markkinoida kronometrinä. Rolex, yksi maailman suurimmista kellomerkeistä, koristaa myös kellotaulunsa tekstillä ” Superlative Chronometer Officially Certified”, virallisesti sertifioitu kronometri. Tuo sveitsiläinen kellovalmistaja antaa joka ikisen kellokoneistonsa COSC:n testin kynsiin. Niinpä kronometrien voikin sanoa olevan kellojen eliittiä.
Kellojen maailma jakautuu kahteen osaan: toisella puolella ovat elektroniset kvartsikellot, ja toisella mekaaniset kellot. Suurille markkinoille tuotetaan paristoilla käyviä kvartsikelloja, joiden käyntiä pitää yllä kvartsikristalli. Mekaaniset kellot käyvät kierrejousen avulla. Niiden värähtelyä mukautetaan ja säädellään useilla osilla, joihin kuuluu roottoreita, siltoja, rataskoneistoja, jousia, nuppeja ja niin edelleen, niin että viisarit liikkuvat halutulla nopeudella. Toisin kuin kvartsikellot, mekaaniset aikaraudat eivät tarvitse patteria. Sen sijaan niiden kierrejousta kiristetään joko käsin nupista vääntämällä, tai automaattisesti käyttäjän käsivarren liikkeestä. Ne vaativat satoja pienen pieniä osia, joista monet ovat alle millimetrin tai kahden kokoisia.
Testattaviksi annetut kellot saapuvat COSC:n laboratorioon Le Locleen ilman kuoriaan, mutta hyvin suojattuina läpinäkyviin muovikapseleihin. ”Tämä auttaa poistamaan häiriötekijöitä niin paljon kuin mahdollista”, sanoo Wyss. Jopa laboratorioon nouseva hissi on hydraulinen, mikä estää ei-haluttujen tärähdysten kulkemisen rakennuksessa.
Ennen kuin minut viedään kierrokselle laitokseen, laitan ylleni valkoisen laboratoriotakin ja suojat kenkieni päälle. Nämä varotoimet ovat tarpeen, sillä testaus tapahtuu niin sanotussa puhtaassa huoneessa, joka täytyy pitää pölyttömänä. Ympäristön lämpötila, ilmanpaine ja –kosteus tarkistetaan joka kymmenes sekunti.
Siirrymme sitten ilmastohuoneisiin, joissa koneistoja säilytetään päivittäisten käyntitarkastusten välillä. Wyssin avatessa oven päällemme puhaltaa lämmin, kuiva ilma. ”Kolmekymmentäkahdeksan astetta”, hän kertoo, ja osoittaa rullilla kulkevaa pöytää, jonka päällä on joitakin kymmeniä kellokoneistoja. Seuraavassa huoneessa koneistot jäähdytetään kahdeksaan asteeseen. Ne altistetaan kummallekin lämpötilalle päivän ajan, ja loput 13 päivää ne säilytetään leudossa 23 asteen lämpötilassa ja niiden asentoja vaihdellaan.
”Mekaniikkaan vaikuttaa painovoima ja lämpötila, ja tällä on vaikutusta tarkkuuteen. Mitä parempi kello on, sitä vähemmän näillä muutoksilla on siihen vaikutusta”, Wyss sanoo. Jotta kelloa voisi kutsua kronometriksi, sen koneisto ei saa vaihdella kuin korkeintaan 0,6 sekuntia päivässä lämpötilatestauksen aikana. Keskimäärin se ei saa edistää kuutta sekuntia, tai jätättää neljää sekuntia enempää päivässä.
Minä en käytä kelloa. Tietääkseni paljonko kello on vilkaisu älypuhelimeeni riittää. Ja koska se on sidottu samaan signaaliin, jota käytetään myös Le Loclen testilaboratoriossa, se läpäisisi helposti vaativimmatkin tarkkuustestit. Sen tarkempaa ei voi olla. Kuitenkin kronometrien kysyntä kasvaa jatkuvasti: viimeisten 30 vuoden aikana sertifioitujen kellokoneistojen määrä on kuusinkertaistunut ja on nyt yli 1,7 miljoonaa vuodessa.
Mikään muu maa ei valmista lähellekään yhtä paljon kronometrejä kuin Sveitsi, mutta sillä ei ole monopoliasemaa tarkkojen kellojen valmistajana. COSC:n käyttämää standardoitu testi tehdään kansainvälisen normin, ISO 3159:n mukaisesti. Kronometrien testausta tehdään myös Besançonessa Ranskassa ja Glashüttessä Saksassa.
Muutama vuosi sitten COSC alkoi rajoittaa testaustaan koneistoihin, jotka oli valmistettu Sveitsissä ja tarkoitettu sveitsiläisiin kelloihin. Niin tehdessään se pyrki vahvistamaan sveitsiläisten kellonvalmistajien asemaa, mitä se on yrittänyt tehdä jo vuodesta 1973. Tuolloin aasialaiset kellonvalmistajat ryntäsivät markkinoille edullisine kvartsikelloineen. Mekaaniset kellot nähtiin vanhanaikaisina, ja seuraavan kymmenen vuoden aikana noin kaksi kolmasosaa Sveitsin 90 000 kelloalan työntekijästä menetti työpaikkansa.
Kuinka sitten yli 55 000 ihmistä työskentelee jälleen alalla? Tämä kysymys vei minut matkalle ”Kellolaaksoon”, joka on Juravuoriston alueella sijaitsevan Sveitsin kellonvalmistajien tukikohdan lempinimi. Tapasin Ludwig Oechslinin, joka vierailuni aikoihin oli jäämässä eläkkeelle La Chaux-le-Fondsissa sijaitsevan kansainvälisen kellotekniikan museon, Musée international d’horlogerien,, johtajan virasta. Toimiva betonirakennus, jossa museo sijaitsee, istuu hyvin kaupunkiin, joka tuhoutui lähes kokonaan tulipalossa vuonna 1794, ja joka rakennettiin uudelleen ruutukaavaa noudattaen. Vaikutukset näkyvät edelleen monissa tavallista korkeammissa rakennuksissa.
Kelloteollisuuden elpyminen, Oechslin selittää, ei johdu vain taitavasti markkinoidun muovikellomerkin Swatchin menestyksestä. ”Shokin aiheuttaman lamaannuksen jälkeen tuottajat alkoivat kääntää kalliiden ja monimutkaisten koneistojensa väitetyt haitat eduiksi. Nykyään mekaanisia koneistoja ylistetään, eikä laiteta piiloon”, sanoo teoreettisen fysiikan tohtori Oechslin, joka itsekin on erityisen taitava kelloseppä. 1990-luvun alussa hän kehitti ensimmäisten joukossa kelloon läpinäkyvän taustan, jonka takaa pystyy näkemään koko koneiston. Myöhemmin hän loi yhteistyössä Ulysse Nardinin kanssa the Freak –nimisen kellon, joka koostuu lähes pelkästä koneistosta – siinä ei ole viisareita eikä kellotaulua.
”Kello koneistoineen on suunniteltu siten, että itse koneisto pyörii osoittaen samalla aikaa”, kertoo 62-vuotias Oechslin innokkaasti. ”Mekanismi ja muotoilu ovat yksi ja sama.”
Kello koristeena: mikään muu merkki ei edusta tuota sanomaa paremmin kuin Greubel Forsey, kolmas ja viimeinen vierailukohteeni. Rakennusta ei voi olla huomaamatta keskeltä peltoja puolimatkassa Le Loclen ja La Chaux-de-Fondsin välissä: se on lasinen sauva, joka työntyy maasta. Kuka täällä työskenteleekin, tarvitsee selvästi paljon valoa.
Greubel Forsey työllistää 110 ihmistä, heidän joukossaan Irène Arendo. Hän työskentelee perintökohteena suojellussa maatalossa, joka on yhteydessä uuteen siipeen maanalaisen tunnelin kautta. Puupaneloidussa kokoushuoneessa hän kertoo minulle: ”Mekaanista kelloa ei osteta ajannäyttäjäksi. Sitä käyttävät ne, jotka rakastavat sen tekniikkaa ja perinteen tuntua. Se, millä on merkitystä, on estetiikka, mekanismin kauneus.”
Ranskalaisen Robert Greubelin ja englantilaisen Stephen Forseyn hieman yli kymmenen vuotta sitten perustama yritys valmistaa vuosittain vain sata kelloa. Edullisin malli maksaa 320 000 Sveitsin frangia tai noin 263 000 euroa. Kelloja ei kuitenkaan ole kuorrutettu timanteilla. Hinnassa näkyvät kaikki ne vuodet, jotka tuotteiden kehittelyyn on kulunut, sekä ne noin yhdeksän kuukautta, jotka kellon käsin valmistamiseen tarvitaan. On helppo ymmärtää, miksi työpajoihin pääsee vasta ohitettuaan sisäisen turvallisuusjärjestelmän.
Arendo on työskennellyt Greubel Forseyllä kahdeksan vuotta. Hän tuntee jokaisen kellon tekemiseen tarvittavan työvaiheen. Hän opiskeli kellonvalmistusta Bordeauxissa. Nyt, 35-vuotiaana, hän opiskelee osa-aikaisesti kellotekniikan kehitystä länsisveitsiläisessä ammattikorkeakoulussa maisterintutkintoa varten. Oppilaitoksen yhteydessä toimiva HES-SO HE ARC, joka kattaa Bernin, Juran ja Neuchâtelin alueet, on Euroopan ainoa kolmannen asteen kellotekniikan koulutusta tarjoava oppilaitos.
Häntä ei haittaa se tosiasia, ettei hänellä luultavasti tule koskaan olemaan varaa ostaa työnantajansa valmistamaa kelloa. Tilanne ei eroa monista muista aloista, hän sanoo hymyillen. Hän kerää mieluummin vintage-kelloja, vaikka hän käyttää niitä harvoin. ”Rannekellon käyttäminen häiritsee työtäni”, hän selittää lähes anteeksipyytävästi.
Monista osasista koostuvien miniatyyritaideteosten kokoamiseen tarvitaan viikkojen pikkutarkkaa ja huolellista työtä. Naiset ovat selkeä enemmistö koristeluosastolla. Heiltä vaaditaan tarkkaa katsetta ja vakaata kättä. ”Joka ikinen koneistomme osa valmistetaan käsin”, sanoo Arendo. Se tarkoittaa 350–800 osaa, mallista riippuen. Niihin kaikkiin laitetaan joko kiiltävä, matta tai sininen pinnoite.
Ensimmäisten viiden vuoden aikana Arendo työskenteli viimeistellen osia täydellisiksi. Kaksi edellistä vuotta hän on kuitenkin työstänyt uudenlaisen kellon koteloa ja kellotaulua. ”Yritämme sovittaa koneistoa ennalta määritettyyn muotoiluun”, hän kertoo viimeisimmästä haasteestaan, jonka takia hän käyttää suuren osan ajastaan tietokoneella. Säilyttääkseen hienomotoriset taitonsa hän käyttää vapaa-aikansa purkaen ja kooten vanhoja kelloja.
Myönnän mielelläni, että koneiston hienouksien ja sen miniatyyriratasten seuraaminen on paljon runollisempaa kuin ajan tarkistaminen puhelimesta. Tuntuu myös hienolta tietää, että aika on ikään kuin tehty kellonkantajaa varten.
Kaikille niille, joiden täytyy tyytyä älypuhelimiin, on kuitenkin toinen keino: puhelimiin voi ladata sovelluksia, kuten Airman Clock ja Watch Gears, jotka tuovat puhelimeen animaation kellokoneistosta. Mikä parasta, ne ovat ilmaisia.
|
Kommentit
Lähetä kommentti